Those days slowly slip away

Ihmiset on pyydelly että kertoisin isäntäperheestä yms enemmän joten täältä pesee!

Asun siis Ngaio-nimisessä kaupunginosassa Wellingtonissa, vaan 10 min junamatkan päässä keskustasta. Tää kaupunki on tosi mäkinen ja täällä on paljon puita ja tosi vihreetä. Pyöräily tai vaan kävely täällä menee kuntoilusta täällä kun joka paikkaan mennessä väliin mahtuu ainakin kolme kunnon jyrkkää ylämäkeä.
Kaupunkina tää ei oo mitenkään hirveen iso, joku 200 000 asukasta mutta vaikuttaa isommalta, kaupungin keskusta on nimittäin suurkaupunkimainen, siellä on kaikkii korkeita lasirakennuksia ja ostareita. Keskustassa liikkuessa tulee maailmankansalaisen olo. Tiesittekö muuten että Wellingtonissa on enemmän ravintoloita/ruokapaikkoja per asukas kuin New Yorkissa? Täältä ainakin saa erinomaista ja edullista sushia ja kaikenlaista etnistä sapuskaa joka toisesta kadunkulmasta.
Tähän heitin nyt tälläsen random kuvan keskustasta niin saatte vähän ideaa:


Isäntäperheeseen kuuluu siis isä, äiti, kolme lasta ja mä ja Nina tietty. Lapset on kaikki parikymppisiä ja vaan niistä yks asuu kotona, toinen tytär kuitenki majailee täällä väliaikaisesti kanssa. Perheenä tää on aivan loistava, hostvanhemmat on todella äidillisiä ja aina kyselee miten päivä meni ja on muutenki tosi kiinnostuneita meijän asioista ja kulttuureista. Täällä keräännytään joka ilta yhdessä pöydän ääreen ja jaetaan kuulumiset. Varsinki hostisä on ihana, aina niin innoissaan meijän puolesta! Saadaan aika vapaasti tulla ja mennä kun Wellingtonissa liikkuminen on helppoa ja turvallista.
Talo on aika iso ja mäen päällä, josta on varsinki iltaisin tosi upeet näkymät kun näkee kaupungin valot kukkuloilla. Jaetaan siis Ninan kanssa huone alakerrassa eikä sielä oo muuta kun se meidän huone eli saadaan rauhassa jutella ja vähän melutakin välillä. Pakko mainita että huoneessa on tosi siisti limenvihree seinä! Huoneen jakaminen on tähän mennessä sujunu hyvin, ollaan tosi sisarellisia ja lainaillaan toistemme vaatteita ja kenkiä minkä ehditään. Välillä iltaisin maataan sängyssä ihan vaan juttelemassa ja pohtimassa maailman menoa.

Koulussa oon alkanu viihtyä jo aika hyvin, musiikin kautta oon tavannu mukavia ihmisiä jotka jakaa samat kiinnostuksen kohteet. Muutaman toisen saksalaisen vaihtarin kanssa ollaan ystävystytty hyvin ja Ninan parhaan kaverin kanssa myös. Liityttiin myös koulun kuoroon joka harjoittelee maanantai-iltasin. On mahtavaa päästä taas musan pariin, sitä touhua oon kaipaillu paljon. Täällä myöskään kuorossa yms oleminen ei meinaa että oot joku ihmeen nolife nörtti, tosi sekalaista porukkaa siellä:DD
Liityin myös koulun lentopallojoukkueeseen ja viime viikolla meillä oli eka peli. En ollutkaan niin toivoton kun kuvittelin ja jopa ratkaisin pelin ässäsyötöllä juhuu! Lentis on toinen hyvä tapa tutustua uusiin ihmisiin ja tykkään tosta lajista oikeestaan tosi paljon vaikka käsivarret onkin aika mustelmilla. Sääli etten kovin montaa kertaa täällä ehi enää pelaamaan!

Iltasin usein harjotellaan Ninan kanssa meijän esiintymiskappaleita musaa varten ja välillä käydään kävelyllä sun muuta. Läksyjäki pitää välillä tehdä! Viikonloppusin oon pääosin ollu siis Amyn kanssa Tawassa ja hengaillu siellä ihmisten kanssa. Nyt en kuitenkaan pariin viikkoon ollu siellä ja on vähän ikävä...:(( Ehkä taas ens viikonloppuna jos meijän suunnittelemat yllätyssynttärit ei onnistu.

Tänään tultiin takas kotiin ex-kotikaupungista Gisbornesta jossa oltiin tapaamassa vaihtariporukalla. Mukana oli siis minä, Nina, ninan kiwibestis Ali, Greg, Jesus ja Mauri ja oli mahtavaa nähä taas kaikki. Majailtiin Jesuksen hostperheen luona joka on mulle aikasemmin tuttu paikka. Yks päivä vuokrattiin surffilaudat ja märkäpuvut ja mentiin surffaamaan ainaki kolmeks tunniksi. Toi oli tosi kiva päivä:)
Toisaalta taas tuntu tosi oudolta mennä takas Gisborneen kun oon nähny niin paljon vaivaa etten ajattelisi niitä asioita siellä ja nyt taas kaikki lävähti naaman eteen uudestaan. Siellä tajusin vaan kuinka onnekas oon että pääsin Wellingtoniin, tää mun vaihtarivuosi on muuton myötä saanut ihan uuden suunnan.

Täällä siis asiat oikein mallillaan ja elämä on lähtenyt hyvin rullaamaan. Mutta enää 5 viikkoa jäljellä! Ironista eiks vaan? Muistan kuinka nopeesti eka kuukausi hujahti ohi, voin vaan kuvitella kuinka nopeesti vika kuukausi tulee kulumaan. Nyt on vaan otettava kaikki mahollinen irti tästä loppuajasta vaikkei kaikkia suunnitelmia voikaan toteuttaa. Valitettavasti. Viikon päästä lähden maantiedon ryhmän kanssa Tongariro National Parkiin kiipeilemään tulivuorilla mikä on aika jänskää kun suomesta ei tulivuoria löydy. Sen jälkeen onkin enää muutama viikko jäljellä.
Kotoa päin on taas tullut paljon viestiä että siellä jo mua odotellaan innolla kotia ja se lämmittää sydäntä! Kouluun olis tarkotus mennä vielä vikaan jaksoon ja autokouluakin pitäis ruveta järkkäilemään. Niin se aika kuluu..