The ultimate kiwi

Otsikko kertoo kaiken! No ainakin melkeen;)
Kohta 8 kuukauden kokemuksella nyt vähän keveämpi päivitys, ah niin ihania ja kamalia piiretitä tästä kulttuurista. Enjoy!

-Ihmettelette nyt miksi puhun heti ekaks vessoista mutta ihan pakko mainita että täällä on julkisia vessoja joka paikassa mikä on mahtavaa. Joka pikkukyläsestä löytyy vakiovarusteena yleiset vessat mikä on tosi kätevää matkustellessa isolla porukalla eikä kaikkien jonottaa johonkin yhteen kämäseen huoltoaseman vessaan. Nojaa, jätetään ne vessat nyt tältä erää:D

-Sisustus on vieras käsite. Mitä turhaan kummempia miettimään kun voi mennä Warehouseen (vrt.Tarjoustalo) ja saada "tyylikkäät" huonekalut huomattavasti halvemmalla? Niin kauan kun on jonkinlainen sänky, sohva ja ruokapöytä kaikki on hyvin. Mix'n'match!

-Kokolattiamatot on oletus jokaisessa talossa, jopa siinä määrin että kävimpä erään kaverin talossa jossa yllättäen olikin parkettilattia ja olin että mitäääh?! Taas uusi asia johon pitää totutella takasin tullessa, parkettilattioilla kopistelu.

-Tv on olennainen väline. On ihan normaalia pitää telkkari auki koko ilta vaikka olisi vieraita kylässä illallisella. Yleensä sieltä tulee saippuasarjoja tai krikettiä (pirun pitkäveteistä muuten). Tai rugbya tietty.

- "Barbie" on käsite. En puhu nyt nukeista vaan barbecueista. Useimmiten kun kiwit kokoontuu viettämään iltaa on ruokalistalla sausages, meat patties, hash browns ja bread rolls. Ja aina syödään casually missä huvittaa, ei yhteisen pöydän ääressä siis.

- Koululounaat on aika erilaisia. Kouluun pitää siis tuoda oma lounas, yleensä voileipiä, hedelmiä, myslipatukoita ja valitettavan usealla myös sipsejä. Kaupasta löytyy sellasia söpöjä minipakkauksia lunchboxeihin, awww cute! Voileivät tympii jo pahasti ja oon alkanu tekemään hedelmäsalaattia ja pähkinöitä ja sellasta. Useimpina aamuina juoksen kuitenkin paniikissa ympäri taloa etsimässä sitä ja tätä enkä uhraa ajatustakaan lounaalle. Kotiin päästessä kaapit tyhjeneekin aika ripeästi...No good.

-Oma auto kullan kallis. Ajokortin täällä voi saada jo 15-vuotiaana ja ajokortteja on kolme eri tasoa ja niillä kaikilla on omat kimurantit sääntönsä, kuten että jollain kortilla ei saa ajaa kello kymmenen jälkeen, ei saa olla matkustajia mukana yms. Yritäs nyt siinä päätellä kenen kyytiin saat mennä!

-Keskuslämmityksestä on tuskin kuultukaan täällä. Ja kylmällä säälläkin täällä kuljeskellaan shortseissa ja t-paidassa eikä näytä tuntuvan missään.

-Vannon että kiwijätkät viettää aamusin vähintään 50% enemmän aikaa peilin edessä kuin suomalaiset. T-paidan ja kenkien pitää matchata ja tukatkin on sen näkösiä että niihin on uponnut jonkin verran aikaa, ainakin joillain. Ja ne käyttää hihattomia toppeja (=singlets).

- Small talk on tosi tärkeetä ja se on taito joka täällä on täytynyt oppia. Yleensä jos istuu luokassa jonkun tuntemattoman viereen päätyy keskelle small talkia. Ja leveä hymy kuuluu tietty asiaan. Tykkään tästä tosi paljon paitsi niinä päivinä kun hädintuskin saa itsensä ylös sängystä ja takapuolen koulunpenkkiin ja haluaa vaan jurottaa.

- nuorten mielestä aussit on maailman kiehtovin paikka, varsinkin Gold Coast.

Kyllä näitä riittäis, tässä muutama mitä heti putkahti päähän.

Tongariro Crossing: completed!

Joo täytyy myöntää että oon ollu blogin suhteen laiska/kiireinen ja paljon juttuja jäänyt kertomatta mutta nyt on pakko kuitenkin kertoa mun uusimmasta kokemuksesta eli retkestä Tongariro National parkiin koulun kanssa.

Tongariro National Park on siis Pohjoissaaren keskellä sijaitseva kansallispuisto jonka pääosassa on kolme tulivuorta, Ruapehu, Tongariro ja Ngauruhoe. Me ollaan maantiedossa tänä vuonna käsitelty vulkanisismia ja siksi mentiin ihan paikan päälle kattelemaan. Retken tärkein päämäärä oli suorittaa Tongariro Crossing joka on siis 20km pitkä vaellus kansallispuiston halki. Erityisen rankan reissusta tekee ton pituuden lisäksi korkeuserot, siinä joutuu nimittäin kiipeämään tulivuorten yli.
Alussa siis käveltiin muutama kilometri tasamaata ja sitten tultiin ekaan mäkeen joka oli jyrkkä. Ton ekan mäen kipuamiseen meni vajaa tunti ja sitten taas lyhyempi matka kraaterilla. Kraaterissa kävely tuntui vähän kuin olis kuussa kävelly kun missään ei ollut kasvin kasvia ja kaikkialla oli mustia laavakiviä suoraan Ngauruhoesta. Sen jälkeen edessä oli toinen samanlainen nousu, tällä kertaa ihan pelkässä kivikossa ilman minkäänlaisia rappusia. Tossa mäessä olo alkoi olla jo epätoivonen kun tiesi että vasta alle puolet vaelluksesta oli takana. Tahdonvoimalla päästiin kuitenkin mäen päälle ja edessä oli ihan tajuttoman hienot maisemat, sellaset ettei mistään suomesta löydy. Vois tähän vaikka kuvanki läiskästä...
Ton jälkeen meillä oli lounastauko ja aattelin että rankin on jo takana mut kas kummaa edessä olikin vielä yksi kunnon nousu joka oli toisaalta kaiken arvoista koska edessä avautui taas upeat näkymät ja viimeset n. 8km oli pääosin alamäkeä. Juttelin yhen tytön ja sellasen 70vee partaukon (joka oli meijän opas) ja siinä kävellessä näin yhet kalliot jotka näytti tosi tutuilta. Iloisesti hihkasin että hei täähän näyttää ihan Lord of the ringsiltä ja olin oikeassa! Se opas kerto että just tossa ne kuvas sen ja sen kohtauksen, aika jännää.
Loppumatka olikin sitte mukavaa alamäkeä ja ehdin siinä pohdiskelemaan kaikenlaista yleistä tästä koko vaihtarivuodesta. Voi kun voisin liittää mun aivoihin jonkun nauhurin, sen verran filosofista juttua syntyi että ois ollu kiva saada se kirjotettuu ylös jonnekkin, ehti jo unohtua suurin osa:(

Mun pohdiskelun keskeytti kuitenkin se kun saavuttiin sellaselle retkeilymajalle ja yhtäkkiä törmäsin Jesukseen (siis tähän samaiseen hyvään meksikolaiseen ystävään). Randomein sattuma ikinä, varsinkin kun vaan pari viikkoa aikasemmin oltiin hyvästelty lopullisesti! Ehittiin kuitenkin jutella vartin verran vaelluksen lopussa parkkipaikalla muiden pällistellessä ihmeissään bussin ikkunasta. Vähän outo fiilis oli kun sitä vikaa kertaa halattiin kun nyt tiesi että kyseessä on ihan oikeesti viimeset hyvästit:( Mutta se on elämän karu tosiasia välillä.

Anyway, crossingin jälkeen oli siis väsynyt mutta tyytyväinen olo niinkun kunnon urheilun jälkeen kuuluuki. Tää oli oikeestaan eka kerta kun oikeesti nautin vaelluksesta, kai siihen vaaditaan vain tarpeeksi ikää ja oikea asenne! Vähän tunnelmaa latisti se että päivälliselle meijät vietiin Burger Kingiin, se siitä terveellisyydestä hohhoijaa...Voevoe.

Perjantaina kaikki muut teki koulutöitä (joita mun ja kolmen brassin ei tarvinnu tehdä jihuu!) ja sillä välin eräs opettaja vei meijät ajelulle lähiseuduille. Löytyi hienoja maisemia, menin vaan idiootti unohtamaan kameran. Oon niin pro!

Mitäs tässä muuta? Kotiinpaluun jälkeen en oo kummallisempia tehny, kotona levänny ja harjotellu ens viikon musaesityksiä varten. Periaatteessa tuhlannut tässä vaiheessa kullanarvosiksi jääviä päiviä mutta näin tällä kertaa. Tarkotuksena oli mennä lauantai-illaks tawaan amyn kanssa mutta kännykän akku kuoli matkan varrella ja olin niin väsynytkin että menin ihan suosiolla kotiin nukkumaan:)

Nina sai vihdoinkin aikaseksi puhua Alin äidille joka lupas että saadaan järkätä vihdoinkin ne yllätyspartyt Alille ens perjantaina! Kyseessä on yllätyssynttärit ja ollaan tänään juonittu ja koitettu keksiä keinoa pitää kaikki salassa perjantaihin asti. Suunnitelmana on saada se jollain keinolla Ninan kanssa kaupungille sillä välin kun mä otan ihmiset vastaan. Nina pistää Alille "blindfoldin" ja eräs Leo (tai Harry) tulee autolla hakee ne sieltä ja vie takas kotiin jossa kaikki vieraat sitten ilosesti huudahtaa surprise! Kuulostaa aika mafiameiningiltä tosiaan;)) Mutta siitä tulee varmaan just mahtavaa.

Huoh. Kolme viikkoa jäljellä. Ei vaan iske tajuntaan, ei sitten niin millään. Tänään kaivettiin ninan kanssa matkalaukut ekaa kertaa esiin ja ruvettiin setvimään kertyneitä kamoja. Jotain pitäis varmaan tässä lähiaikoina saada lähetettyä kotiin päin tässä lähiaikoina. Jotenki tää käytännön asioiden hoitaminen, matkalaukut yms tekee siitä niin todellista. Että huhtikuun 19. päivä kummittelee jo aika lähellä. On vaikea uskoa että mun vuosi alkaa tosissaan olla lopussa, vastahan se alkoi. Mutta taas samalta vuoden alku tuntuu niin kaukaiselta, se on painunut niin syvälle muistiin että sitä pitää välillä kaivella ihan vaivalla esiin. Tää toinen puolisko on ollut niin erilainen että eka puolisko välillä hämärtyy. Ehkä siksi että elän niin vahvasti hetkessä nyt ja koitan vaan nauttia niin paljon kuin mahdollista. On vaan niin ironista että kun vihdoinkin oon löytänyt onnen täältä ja aloitellut uutta elämää ja saanut uusia mahtavia kavereita niin yhtäkkiä se kaikki otetaan pois. Siitä tulee loppu ja jäljelle jää vaan muistot ja valokuvat. Ja tietty hyvät ystävät eri puolilla maailmaa.

Oon viime aikoina alkanut luonnollisesti myös miettimään että millaista siitä kotiinpalusta tulee. Onko kaikki vielä ennallaan tai oonko muuttunut itse niin paljon etten enään sopisi kuvioihin? Ymmärtääkö ihmiset kun yritän kertoa mun kokemuksista ja kiinnostaako niitä ylipäätään? Mitä pitäis sanoa ekaks, mitä tehdä? Osaanko ylipäätään enää puhua suomea sujuvasti? Miljoona kysymystä nyt päässä eikä niistä ota selvää. Kai se aika näyttää ja asiat tuppaa aina järjestymään jollain lailla.
VI SEES SOON!:)

Those days slowly slip away

Ihmiset on pyydelly että kertoisin isäntäperheestä yms enemmän joten täältä pesee!

Asun siis Ngaio-nimisessä kaupunginosassa Wellingtonissa, vaan 10 min junamatkan päässä keskustasta. Tää kaupunki on tosi mäkinen ja täällä on paljon puita ja tosi vihreetä. Pyöräily tai vaan kävely täällä menee kuntoilusta täällä kun joka paikkaan mennessä väliin mahtuu ainakin kolme kunnon jyrkkää ylämäkeä.
Kaupunkina tää ei oo mitenkään hirveen iso, joku 200 000 asukasta mutta vaikuttaa isommalta, kaupungin keskusta on nimittäin suurkaupunkimainen, siellä on kaikkii korkeita lasirakennuksia ja ostareita. Keskustassa liikkuessa tulee maailmankansalaisen olo. Tiesittekö muuten että Wellingtonissa on enemmän ravintoloita/ruokapaikkoja per asukas kuin New Yorkissa? Täältä ainakin saa erinomaista ja edullista sushia ja kaikenlaista etnistä sapuskaa joka toisesta kadunkulmasta.
Tähän heitin nyt tälläsen random kuvan keskustasta niin saatte vähän ideaa:


Isäntäperheeseen kuuluu siis isä, äiti, kolme lasta ja mä ja Nina tietty. Lapset on kaikki parikymppisiä ja vaan niistä yks asuu kotona, toinen tytär kuitenki majailee täällä väliaikaisesti kanssa. Perheenä tää on aivan loistava, hostvanhemmat on todella äidillisiä ja aina kyselee miten päivä meni ja on muutenki tosi kiinnostuneita meijän asioista ja kulttuureista. Täällä keräännytään joka ilta yhdessä pöydän ääreen ja jaetaan kuulumiset. Varsinki hostisä on ihana, aina niin innoissaan meijän puolesta! Saadaan aika vapaasti tulla ja mennä kun Wellingtonissa liikkuminen on helppoa ja turvallista.
Talo on aika iso ja mäen päällä, josta on varsinki iltaisin tosi upeet näkymät kun näkee kaupungin valot kukkuloilla. Jaetaan siis Ninan kanssa huone alakerrassa eikä sielä oo muuta kun se meidän huone eli saadaan rauhassa jutella ja vähän melutakin välillä. Pakko mainita että huoneessa on tosi siisti limenvihree seinä! Huoneen jakaminen on tähän mennessä sujunu hyvin, ollaan tosi sisarellisia ja lainaillaan toistemme vaatteita ja kenkiä minkä ehditään. Välillä iltaisin maataan sängyssä ihan vaan juttelemassa ja pohtimassa maailman menoa.

Koulussa oon alkanu viihtyä jo aika hyvin, musiikin kautta oon tavannu mukavia ihmisiä jotka jakaa samat kiinnostuksen kohteet. Muutaman toisen saksalaisen vaihtarin kanssa ollaan ystävystytty hyvin ja Ninan parhaan kaverin kanssa myös. Liityttiin myös koulun kuoroon joka harjoittelee maanantai-iltasin. On mahtavaa päästä taas musan pariin, sitä touhua oon kaipaillu paljon. Täällä myöskään kuorossa yms oleminen ei meinaa että oot joku ihmeen nolife nörtti, tosi sekalaista porukkaa siellä:DD
Liityin myös koulun lentopallojoukkueeseen ja viime viikolla meillä oli eka peli. En ollutkaan niin toivoton kun kuvittelin ja jopa ratkaisin pelin ässäsyötöllä juhuu! Lentis on toinen hyvä tapa tutustua uusiin ihmisiin ja tykkään tosta lajista oikeestaan tosi paljon vaikka käsivarret onkin aika mustelmilla. Sääli etten kovin montaa kertaa täällä ehi enää pelaamaan!

Iltasin usein harjotellaan Ninan kanssa meijän esiintymiskappaleita musaa varten ja välillä käydään kävelyllä sun muuta. Läksyjäki pitää välillä tehdä! Viikonloppusin oon pääosin ollu siis Amyn kanssa Tawassa ja hengaillu siellä ihmisten kanssa. Nyt en kuitenkaan pariin viikkoon ollu siellä ja on vähän ikävä...:(( Ehkä taas ens viikonloppuna jos meijän suunnittelemat yllätyssynttärit ei onnistu.

Tänään tultiin takas kotiin ex-kotikaupungista Gisbornesta jossa oltiin tapaamassa vaihtariporukalla. Mukana oli siis minä, Nina, ninan kiwibestis Ali, Greg, Jesus ja Mauri ja oli mahtavaa nähä taas kaikki. Majailtiin Jesuksen hostperheen luona joka on mulle aikasemmin tuttu paikka. Yks päivä vuokrattiin surffilaudat ja märkäpuvut ja mentiin surffaamaan ainaki kolmeks tunniksi. Toi oli tosi kiva päivä:)
Toisaalta taas tuntu tosi oudolta mennä takas Gisborneen kun oon nähny niin paljon vaivaa etten ajattelisi niitä asioita siellä ja nyt taas kaikki lävähti naaman eteen uudestaan. Siellä tajusin vaan kuinka onnekas oon että pääsin Wellingtoniin, tää mun vaihtarivuosi on muuton myötä saanut ihan uuden suunnan.

Täällä siis asiat oikein mallillaan ja elämä on lähtenyt hyvin rullaamaan. Mutta enää 5 viikkoa jäljellä! Ironista eiks vaan? Muistan kuinka nopeesti eka kuukausi hujahti ohi, voin vaan kuvitella kuinka nopeesti vika kuukausi tulee kulumaan. Nyt on vaan otettava kaikki mahollinen irti tästä loppuajasta vaikkei kaikkia suunnitelmia voikaan toteuttaa. Valitettavasti. Viikon päästä lähden maantiedon ryhmän kanssa Tongariro National Parkiin kiipeilemään tulivuorilla mikä on aika jänskää kun suomesta ei tulivuoria löydy. Sen jälkeen onkin enää muutama viikko jäljellä.
Kotoa päin on taas tullut paljon viestiä että siellä jo mua odotellaan innolla kotia ja se lämmittää sydäntä! Kouluun olis tarkotus mennä vielä vikaan jaksoon ja autokouluakin pitäis ruveta järkkäilemään. Niin se aika kuluu..