Tongariro Crossing: completed!

Joo täytyy myöntää että oon ollu blogin suhteen laiska/kiireinen ja paljon juttuja jäänyt kertomatta mutta nyt on pakko kuitenkin kertoa mun uusimmasta kokemuksesta eli retkestä Tongariro National parkiin koulun kanssa.

Tongariro National Park on siis Pohjoissaaren keskellä sijaitseva kansallispuisto jonka pääosassa on kolme tulivuorta, Ruapehu, Tongariro ja Ngauruhoe. Me ollaan maantiedossa tänä vuonna käsitelty vulkanisismia ja siksi mentiin ihan paikan päälle kattelemaan. Retken tärkein päämäärä oli suorittaa Tongariro Crossing joka on siis 20km pitkä vaellus kansallispuiston halki. Erityisen rankan reissusta tekee ton pituuden lisäksi korkeuserot, siinä joutuu nimittäin kiipeämään tulivuorten yli.
Alussa siis käveltiin muutama kilometri tasamaata ja sitten tultiin ekaan mäkeen joka oli jyrkkä. Ton ekan mäen kipuamiseen meni vajaa tunti ja sitten taas lyhyempi matka kraaterilla. Kraaterissa kävely tuntui vähän kuin olis kuussa kävelly kun missään ei ollut kasvin kasvia ja kaikkialla oli mustia laavakiviä suoraan Ngauruhoesta. Sen jälkeen edessä oli toinen samanlainen nousu, tällä kertaa ihan pelkässä kivikossa ilman minkäänlaisia rappusia. Tossa mäessä olo alkoi olla jo epätoivonen kun tiesi että vasta alle puolet vaelluksesta oli takana. Tahdonvoimalla päästiin kuitenkin mäen päälle ja edessä oli ihan tajuttoman hienot maisemat, sellaset ettei mistään suomesta löydy. Vois tähän vaikka kuvanki läiskästä...
Ton jälkeen meillä oli lounastauko ja aattelin että rankin on jo takana mut kas kummaa edessä olikin vielä yksi kunnon nousu joka oli toisaalta kaiken arvoista koska edessä avautui taas upeat näkymät ja viimeset n. 8km oli pääosin alamäkeä. Juttelin yhen tytön ja sellasen 70vee partaukon (joka oli meijän opas) ja siinä kävellessä näin yhet kalliot jotka näytti tosi tutuilta. Iloisesti hihkasin että hei täähän näyttää ihan Lord of the ringsiltä ja olin oikeassa! Se opas kerto että just tossa ne kuvas sen ja sen kohtauksen, aika jännää.
Loppumatka olikin sitte mukavaa alamäkeä ja ehdin siinä pohdiskelemaan kaikenlaista yleistä tästä koko vaihtarivuodesta. Voi kun voisin liittää mun aivoihin jonkun nauhurin, sen verran filosofista juttua syntyi että ois ollu kiva saada se kirjotettuu ylös jonnekkin, ehti jo unohtua suurin osa:(

Mun pohdiskelun keskeytti kuitenkin se kun saavuttiin sellaselle retkeilymajalle ja yhtäkkiä törmäsin Jesukseen (siis tähän samaiseen hyvään meksikolaiseen ystävään). Randomein sattuma ikinä, varsinkin kun vaan pari viikkoa aikasemmin oltiin hyvästelty lopullisesti! Ehittiin kuitenkin jutella vartin verran vaelluksen lopussa parkkipaikalla muiden pällistellessä ihmeissään bussin ikkunasta. Vähän outo fiilis oli kun sitä vikaa kertaa halattiin kun nyt tiesi että kyseessä on ihan oikeesti viimeset hyvästit:( Mutta se on elämän karu tosiasia välillä.

Anyway, crossingin jälkeen oli siis väsynyt mutta tyytyväinen olo niinkun kunnon urheilun jälkeen kuuluuki. Tää oli oikeestaan eka kerta kun oikeesti nautin vaelluksesta, kai siihen vaaditaan vain tarpeeksi ikää ja oikea asenne! Vähän tunnelmaa latisti se että päivälliselle meijät vietiin Burger Kingiin, se siitä terveellisyydestä hohhoijaa...Voevoe.

Perjantaina kaikki muut teki koulutöitä (joita mun ja kolmen brassin ei tarvinnu tehdä jihuu!) ja sillä välin eräs opettaja vei meijät ajelulle lähiseuduille. Löytyi hienoja maisemia, menin vaan idiootti unohtamaan kameran. Oon niin pro!

Mitäs tässä muuta? Kotiinpaluun jälkeen en oo kummallisempia tehny, kotona levänny ja harjotellu ens viikon musaesityksiä varten. Periaatteessa tuhlannut tässä vaiheessa kullanarvosiksi jääviä päiviä mutta näin tällä kertaa. Tarkotuksena oli mennä lauantai-illaks tawaan amyn kanssa mutta kännykän akku kuoli matkan varrella ja olin niin väsynytkin että menin ihan suosiolla kotiin nukkumaan:)

Nina sai vihdoinkin aikaseksi puhua Alin äidille joka lupas että saadaan järkätä vihdoinkin ne yllätyspartyt Alille ens perjantaina! Kyseessä on yllätyssynttärit ja ollaan tänään juonittu ja koitettu keksiä keinoa pitää kaikki salassa perjantaihin asti. Suunnitelmana on saada se jollain keinolla Ninan kanssa kaupungille sillä välin kun mä otan ihmiset vastaan. Nina pistää Alille "blindfoldin" ja eräs Leo (tai Harry) tulee autolla hakee ne sieltä ja vie takas kotiin jossa kaikki vieraat sitten ilosesti huudahtaa surprise! Kuulostaa aika mafiameiningiltä tosiaan;)) Mutta siitä tulee varmaan just mahtavaa.

Huoh. Kolme viikkoa jäljellä. Ei vaan iske tajuntaan, ei sitten niin millään. Tänään kaivettiin ninan kanssa matkalaukut ekaa kertaa esiin ja ruvettiin setvimään kertyneitä kamoja. Jotain pitäis varmaan tässä lähiaikoina saada lähetettyä kotiin päin tässä lähiaikoina. Jotenki tää käytännön asioiden hoitaminen, matkalaukut yms tekee siitä niin todellista. Että huhtikuun 19. päivä kummittelee jo aika lähellä. On vaikea uskoa että mun vuosi alkaa tosissaan olla lopussa, vastahan se alkoi. Mutta taas samalta vuoden alku tuntuu niin kaukaiselta, se on painunut niin syvälle muistiin että sitä pitää välillä kaivella ihan vaivalla esiin. Tää toinen puolisko on ollut niin erilainen että eka puolisko välillä hämärtyy. Ehkä siksi että elän niin vahvasti hetkessä nyt ja koitan vaan nauttia niin paljon kuin mahdollista. On vaan niin ironista että kun vihdoinkin oon löytänyt onnen täältä ja aloitellut uutta elämää ja saanut uusia mahtavia kavereita niin yhtäkkiä se kaikki otetaan pois. Siitä tulee loppu ja jäljelle jää vaan muistot ja valokuvat. Ja tietty hyvät ystävät eri puolilla maailmaa.

Oon viime aikoina alkanut luonnollisesti myös miettimään että millaista siitä kotiinpalusta tulee. Onko kaikki vielä ennallaan tai oonko muuttunut itse niin paljon etten enään sopisi kuvioihin? Ymmärtääkö ihmiset kun yritän kertoa mun kokemuksista ja kiinnostaako niitä ylipäätään? Mitä pitäis sanoa ekaks, mitä tehdä? Osaanko ylipäätään enää puhua suomea sujuvasti? Miljoona kysymystä nyt päässä eikä niistä ota selvää. Kai se aika näyttää ja asiat tuppaa aina järjestymään jollain lailla.
VI SEES SOON!:)