Tell the world that im coming home

Tänään on mun viimeinen päivä Uudessa-Seelannissa. Ja tänään sattuu olemaan myös mun 18. syntymäpäivä. Jos fiilikset oli oudot vikana päivänä Suomessa, se ei ole mitään verrattuna tämänpäiväisiin tunnelmiin verrattuna. Olisin toivonut että mun täysi-ikäisyyden juhlapäivä olisi vähän iloisempi, juhlatunnelmasta ei ole tietoakaan tän eämän rippeitä pakatessa. En tiedä miten tää viimenen päivä pitäisi kuluttaa, mitä kuuluisi sanoa. Mieli on niin täynnä kaikkea mutta silti olo on tyhjää ja turta.

Huomenaamulla jätän taakseni "toisen kotimaani" ja tällä kertaa en voi varmuudella sanoa milloin palaan takaisin. Itkettää ja hymyilyttää samaa aikaa. Kuten sanonta kuuluu, koti on siellä missä sydän on ja sinne oon nyt palaamassa. Samalla kuitenkin jätän ison palan sydämestäni tänne, maahan jossa koin tähänastisen elämäni suurimman seikkailun.

Nyt on kaiketi korkea aika tehdä yhteenveto näistä kuluneista kuukausista ja siitä miten ne on mua muovannut. Tätä kokemusta on silti mahdoton tiivistää yhteen blogipäivitykseen ja paljon jää sanomatta, asioita joita en varmaan koskaan pysty selittämään tyhjentävästi.

En edes tiedä mistä alottaa...Ennen kaikkea tää on ollut eeppinen matka, kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti. Se on kuin pitkä vaellus; täynnä ylä- ja alamäkiä, vaikeata maastoa, tasamaata. Koskaan ei tiedä mitä tai kuka seuraavan mäen tai mutkan takana odottaa. Ja vaikka mukana on opas, matkaat omillasi eikä kukaan muu voi kävellä puolestasi. Ja juuri kun alkaa päästä vauhtiin kaikki onkin lopussa. Vaikka kuinka haluaisikin vielä jatkaa on sitä kuitenkin väsynyt kaikesta. Lupaa itselleen tekevänsä matkan uudelleen muttei ihan heti. Ensin on mentävä kotiin toipumaan tästä matkasta ennen kuin voi alkaa suunnittelemaan seuraavaa.

Näiden kuukausien aikana oon varmasti vuodattanut tarpeeksi kyyneliä täyttämään Lake Taupon (hahah:D). Oon myös nauranut vatsalihakseni kipeiksi ja hymyillyt niin että poskilihakset kramppaa. Yhtäkään hetkeä en vaihtaisi pois, juuri ne hetket on tehnyt tästä kokemuksesta niin ainutlaatuisen kuin se on. Joskus kului viikkoja tai jopa kuukausia että olin niin maassa kuin koti-ikäväinen teini vaan voi olla, toisaalta oli viikkoja ja kuukausia jolloin nukahdin ja heräsin hymy huulilla miettien kuinka onnellinen olinkaan juuri siinä hetkessä. Kaikkein parasta on kuitenkin se että osasin ottaa hyvistä hetkistä kaiken irti. Opin elämään hetkessä ja tuntemaan niin vahvasti että ajoittain tunsin olevani jollain tavalla irti todellisuudesta. Opin hymyilemään itselleni ja muille, hymyilemään maailmalle.

Täällä sain aikaan kaikenlaista: opettelin surffaamaan, kiipesin tulivuorelle, rakastuin campingiin, makasin katselemassa tähtitaivasta valtameren aaltojen äänet korvissa. Pelasin pelejä, vitsailin ja keksin maailman hulluimmat dance movesit (Dinosaur dance 4eva!). Lauloin, urheilin ja opettelin uusia taitoja ja tietoja. Itkin, nauroin, kuuntelin ja olin kuunneltavana. Paikallistuin ja kotiuduin, tunsin niin erilaisuutta kuin yhteenkuuluvuuttakin. Pääsin osaksi elämää josta olin aina tietämättäni haaveillut. Totuin ja rakastuin asoihin joita en aikaisemmin voinut sietää. Sain itselleni toisen äidinkielen jonka puhumista en halua koskaan lopettaa. Kasvoin henkisesti (ja fyysisestikin, apua!) ja opin itsestäni ja maailmasta. Sain uusia mahtavia ystäviä ja muodostin ystävien verkoston ympäri maailmaa. Sain muistoja joita tulen varmasti vielä kiikkustuolissakin muistelemaan.

Päivälaskuri kotiinpaluuseen näyttää nyt yhtä päivää ja sehän meinaa että mun seikkailu maapallon toisella laidalla on tullut tiensä päähän. On taas aika palata tuttuihin kuvioihin tosin hieman uusillä väreillä väritettyinä. Elämä jatkuu ja nyt on käännettävä katse kohti tulevia haasteita. Kotona on tiedossa kaikkea odottamisen arvoista enkä meinaa uskoa että se hetki kun laskeudun Helsinki-Vantaalle ja näen taas mun elämän tärkeät ihmiset, on enää muutaman päivän ja lennon päässä. Tän kaiken jälkeen se tuntuu vaan silmänräpäykseltä. On niin paljon tarinoita kerrottavani puolin toisin.

Tässä siis haikein mielin postattu viimeinen päivitys tämän maan kamaralta. Tavoitteena olis kotimatkan varrelta (if possible) tai viimeistään Suomesta vielä jotain päivittää jos kiinnostuneita lukijoita riittää.

Sen pidemmittä puheitta tämä tyttö kiittää ja kuittaa.

Love,
Liisa xxx

Picture perfect

Alle viikon päästä oon kotona...
Tällä hetkellä olo on niin sekava etten viitti mitään kirjottaa ku ei siitä sais selvää kuitenkaan. Kuvia siis!
Näistä kuvista voitte varmaan päätellä että viime aikoina oon nauttinu elämästä täällä aika lailla:)

-,-

No heipä hei.
Kirjoitin just äsken kaksi tuntia uutta blogipäivitystä ja kerrankin jaksoin nähdä vaivaa oikein kunnolla. Ja kas kummaa se jotenkin katos bittiavaruuteen. Piti tänne avautua ettette ihmettele missä mun päivitys viipyy.

Kiitos ja kumarrus blogspot!

Terveisin
Erittäin Ärsyyntynyt Liisa