Halfway through!

Niinku otsikosta viisaimmat voi paatella, ens viikolla oon siis virallisesti ja tasantarkasti vaihtarivuoteni puolessa valissa. Takana noin 18 viikkoa ja about saman verran viela edessapain. En vaan tajuu miten nopeesti aika taalla kuluu vaikka mitaan ihmeempaa ei aina tapahtuiskaan. Tahan ekaan puoliskoon on kuitenki mahtunu jo vaikka mita. Samalla tuntuu etta viela niin pitka aika siihen etta nakee perheen ja kaverit! Mutta loppujen lopuks 4kk on suhteellisen lyhyt aika ja siihen mahtuu viela vaikka mita jannaa!
Mita naihin hostperhekuvioihin tulee, oon edelleenki hyvin hammentyny, taytyy myontaa. Mentiin tana viikonloppuna Howardien kanssa taas camping ja olin innoissani ku oon tohon camping-touhuun ehtiny jo kovasti ihastua. Tunnelmaa vahan latisti kuitenki se etta sinne saapuessa sain hostaidilta saarnan etten saa harrastaa minkaanlaista "kuiskuttelua" tai eristaytymista Marlenin kanssa. Musta toi oli varsin kummallista, koska ei me olla sellasta aikasemminkaan harrastettu, en oikeen tiia mista se tuli. Aanensavy oli taas suht napakka. Kauniisti sanottuna. Onneks oon jo vahan tottunu siihen enka ota niin herkasti nokkiini.
Meijan hostaideilla tuntuu olevan joku systeemi meneillaan ku ne ei haluu etta ma ja Marlen ollaan ystavia. Hanurista sanon mina! Kyllahan tassa iassa pitais jo omat ystavansa saada valita. Keskella perhedraamaa ollaan siis, kuin mukavaa...
Jotenki taalla kotona ei oo kovin luonnollinen olo olla nyt, pelkaan etta mita seuraavaks teen vaarin. Viikonloppuna hostmama sano etta ollaan tosi erilaisia, se kuulemma sanoo mita ajattelee toisin ku ma. Sen mielesta meilla ei oo minkaanlaista aiti-tytar suhteeseen viittaavaakaan, etta se olis mulle vaan se "old lady". Mutta eihan tollasta asiaa voi pakottaa sanon mina. Valilla epailen etta haluuko naa oikeesti mua kattonsa alle. Jokin on pielessa but i can't put my finger on it.
Oli kiva viikonloppu silti taas vaikka draamat vahan painoki takaraivossa. Kaytiin porukalla monkija-ajelulla rantaa pitkin. Mahtava fiilis kun tuuli tuiversi hiuksissa, aurinko lammitti ja vieressa aallot pauhas. (oho olipas kliseisia ilmauksia!:DD)Pelasin myos krikettia ekaa kertaa elamassani ja aloin jopa tajuta saannoista jotain. Rugbyakin kokeiltiin mutta saatiin melkosesti mustelmia ja sisarusten valista kahinaa etta jatettiin kesken. Ma en siis mitaan tapellu, no worries, serkut taas oli toistensa kurkuissa kiinni :P
Ihan tajuton paikka taa Uus-Seelanti! Marlen meni mereen melomaan ja ehti jo aika kauas rannasta ku hostisa naki kolme VALASTA siella vedessa ja alettiin kaikki huitoa Marlenille etta tuu takasi. Se raukkaparka panikoi:(( ei kai ne nyt sinansa vaarallisia oo mutta isoja kuitenki ja siks parempi tulla rantaan ihan kaiken varalta. Valaita en eka ite nahny mut kiikarit autto ja siinahan ne oli: pyrstot nousi aina valilla pintaan silleen ku joissain hienoissa luontodokumenteissa. Ma siin sit hihkuin etta kuinka tajutonta mutta paikalliset katto mua pitkaan ja sano etta blaa ihan normi. Ei vaan meikalaiselle!
Grillattiin taas ja maattiin yolla paljaan taivaan alla tahtia katellen ja lauleskellen, mieleton fiilis! Tahtitaivas on taalla paljon kirkkaampi kun ei oo kaupungin valosumua hairitsemassa. On myos ihan taydellisesta nukkua teltassa ihan siina rannan vieressa, kun nukahtaa aaltojen pauhuun. Ei sita voi kuvailla, se pitaa kokea ennen ku tajuu!
Eilen olin myos paivaretkella Wairoassa meijan koulussa toimivan Young Parents' schoolin kanssa, ne pyys mua mukaan. Wairoa on siis pienempi kaupunki tunnin ajomatkan paassa ja mentiin siella sellaseen isoon liikuntahalliin. Siella melkeen katon rajassa oli kaikenlaisia koysisiltoja sun muita ja paivan ohjelma oli siis tasapainotella siella korkeuksissa kun kaveri varmisti. Turvavaljaat oli siis kaytossa mutta hyi se oli pelottavaa silti. Ma kokeilin eraanlaista nuorallakavelya, eli siis piti kavella vaijerin paalla ja ottaa tukea vaa kahesta koydesta jotka oli niin loysia etta ei niista oikeesti ollu paljoo apuu. Ja se oli oikeesti tosi korkeella! Onnistuin kuitenki kavelee sen vaijerin paasta paahan niinku kuuluki ja ah olin niin ylpee itestani etta tein sen. Taispa joku videoidakin sen:PP
Lauantaina siis lahto Rotoruaan, nyt ei millaan malttais oottaa enaa paivaakaa! Nyt naa kaks paivaa pitaa pesta pyykkia, kayda kaupungilla hommaamassa lounastarpeita ja pakkailla yms sellasta. Tosta tulee kyl ihan parasta, oon ihan varma!

Nyt puolenvalin kunniaks oon pohtinu tata vaihtariutta yleisesti. Valilla taa kaikki vasyttaa, haluais menna kotiin vaikka vaan yheks viikonlopuks ottamaan vahan "lomaa" tasta vaihtariudesta. Fyysisesti oon myos tosi vasyny vaikken kauheesti mitaan teekkaan; viime yonaki nukuin makoisasti 11 tuntia ja silti vasyttaa.
Tanne lahtiessa jotenki naiivisti kuvitteli etta taalla mua odottais taydellinen valmis elama johon vaan astuisin ja tadaa kaikki ois mahtavaa. Loppujen lopuks asia on taysin painvastoin, elamaa pitaa alkaa rakentamaan ihan taysin nollasta ja se on vaikeempaa kun kuvittelin. Perheenvaihdot, lomat sun muuton sotkenu kanssa sen verran etta sellasta normaalia elamanrytmia harrastuksineen yms ei oo paassy muodostumaan. Ja se vaikeuttaa sopeutumista.
Oon nyt alkanu tajuumaan etta tasta vuodesta ei ehka sittenkaan tullut mun elamani nautinnollisinta. Arpapelia taa kaikki on, joillain kaikki menee ihan putkeen heti alusta eika haluais suomeen enaa palata, toisille vaihtarivuosi on enemmanki yks iso "kovuuden testi" (hitto kun itseilmasu suomen kielella takkuaa!). Ite taidan kuulua jalkimmaiseen kategoriaan mika ottaa valilla paahan oikeen kovasti. Ns. vaikeesta vuodesta toisaalta saa ihan erilaisia asoita irti ja voinpahan ainakin aikoinani olla pirun ylpea etta kaikesta tastakin tuli selvittya ja siina sivussa myos nautittuakin.
Joskus mietin etta onko vaihtarivuosi kaiken sen arvosta ja aiheesta vois tehda melkosen plussamiinuslistauksen mutta enpa nyt siihen ryhdy. Mutta vaikka mita viela tassa lopussa ehtis menna pieleen, oon silti ehdottomasti sita mielta etta kylla se sen arvosta on. Tajuan kuinka mahtavasti asiat on suomessa. Aikasemmin aattelin etta suomi on tylsa ja harmaa paikka ja muualla kaikki on paremmin. Mutta nyt tiedan ettei asia oo ihan noin yksinkertanen. Mulla on suomessa hieno elama josta en haluu paastaa irti. Voi kun olisin vaan tajunnu sen aikasemmin ja ottanu siita kaiken ilon irti! Sen aion kylla tehda kun suomeen taas palaan:))
Oon myos miettiny tulevaisuutta paljon. Nautin suunnattomasti ajatuksesta etta voin tehda elamallani mita haluan, vaikken viela tiedakaan mita tahdon. Maailma on taynna mahdollisuuksia, on niin paljon kaikkea mita haluasin ehtia tehda. Miks elaman pitaa olla niin lyhyt? Ois mahtavaa joskus muuttaa jonkun kaverin kanssa yhteiseen kamppaan, lahtea interreilaamaan ja matkustelemaan ylipaataan, ihan vaan nauttia siita etta on nuori ja niin paljon kaikkee koettavaa. Ja taa vaihtarivuosi on yks niista.
Tahan loppuun viela yks niin maan mahtava klisee: ennemmin katuu tekematonta kuin tehtya!